Pipo jälleen mestari – reilu peli silti pääosassa Kalajoen jalkapallopuulaakissa 

Jo perinteeksi muodostunut Kalajoen Pallon järjestämä jalkapallopuulaaki pelattiin tänä vuonna perjantaina ja lauantaina 19. – 20.7. Pelejä pelattiin perjantai-iltana sekä lauantaina urheilukentän erinomaisessa kunnossa olleella nurmella, johon oli rajattu jo tutuksi muodostuneella tavalla kaksi kenttää. 

Takavuosina futispuulaakia pelattiin kaukalopallon tapaan pari kuukautta kestäneenä sarjana, mutta tästä järjestelmästä luovuttiin turhan työläänä. Nyt vakiintunut käytäntö on saavuttanut suuren suosion niin paikallisten kuin muuallekin muuttaneiden kalajokisten keskuudessa, sillä yhden viikonlopun ajaksi on helppo palata vanhalle kotipaikkakunnalle virkistäytymään urheilun merkeissä ja kavereita tapaamaan. Monelle vähemmän aktiiviselle tai kengät jo naulaan ripustaneelle futarille puulaaki on kesän ainut kosketus ”kunnon peleihin”.

Mukana oli viime vuoden tapaan kymmenen joukkuetta, jotka koostuivat pääasiallisesti kaveri- ja työporukoista. Osa joukkueista on jo paikallisia instituutioita, kuten jo monta vuotta hyvin talvehtineet Hikipallo, Tosielmot, Pipo ja kaukkispuolelta tuttu Dynamo. Mukana oli myös turnauksen historian ensimmäinen kauniimpaa sukupuolta edustanut pelaaja, eli Tiina Jyrinki, joka pelasi Lista-Centerin joukkueessa. Lisäksi mukana oli pelaajia pääkaupunkiseudulta, joilla oli syytä olla tyytyväisiä kenttäolosuhteisiin. Suuremmissa kaupungeissa ei alasarjatason pelaajilla ole toivoakaan päästä pelaamaan kunnon nurmikentälle. 

Sarjapelaajien määrä oli rajoitettu kahteen per joukkue, mutta esimerkiksi Pipossa pelanneen ja turnauksen maalikuninkuuden ylivoimaisesti voittaneen Jussi Jokisen habitusta ei laskettu tähän joukkoon, vaikka monilahjakkuutena tunnettu mies SM-sarjatasolla jääkiekkoa pelaakin. Järjestelykomitea oli toisin sanoen jättänyt selkeän porsaanreiän tukkimatta, mutta suurinta osaa joukkueista tämä mitätön yksityiskohta ei kiusannut. Suurinta hupia oli kuitenkin kerääntyä nauttimaan kuningas jalkapallon runsaista antimista vihreälle veralle hyvän porukan kesken. Luonnollisesti jälkipelit ja jälkispekulaatiot tästä ja tuosta tilanteesta kuuluivat erottamattomasti asiaan.

Pipo, eli Pirkonsuon porukka, oli tänäkin vuonna turhauttavan ylivoimainen. Se voitti mestaruuden jo kuudetta kertaa peräkkäin, ja ainoastaan finaalissa se kohtasi jonkinlaista vastustusta kun Mölsän veljesten hallinnoima Hieromalaitos kaatui taistellen lukemin 5-3. Näin ollen Pirkonsuon asema kalajokisten pelimiesten kasvatuskehtona vahvistui entisestään. Pronssia otti Ukrainan joukkue kaatamalla DC Ripaskat lukemin 4-2. Ripaskat tippuivat finaalista hävittyään Hieromalaitokselle jatkoajalla kultaisella maalilla lukemin 4-3. Mitalikolmikko oli siis sama kuin viime vuonna lukuun ottamatta hopealle jääneitä hieromalaitoslaisia. Viime vuonna hopeaa otti DC Ripaskat, joka jäi tänä vuonna siis neljänneksi. 

Tässä turnauksessa tuomaripelistä ei tarvinnut purnata sen enempää kuin asiaan kuuluu, eikä pyytää kirjallisia jälkiselvityksiä, haukkua järjestäjiä taikka lähetellä protesteja paikkaan taikka toiseen. Jalkapallopuulaakissa hallitsevassa osassa olivat rento meininki ja ennen kaikkea reilu peli. Eli lähes samat periaatteet, jotka tuntuvat niin ammattilaisurheilusta kuin koko yhteiskunnastamme sen kokonaisvaltaisen kaupallistumisen myötä hävinneen. Ranskalainen kirjailija Albert Camus sanoi aikanaan: ”Kaiken, minkä olen elämästä oppinut, olen oppinut jalkapallosta”. Kenties hän tarkoitti puulaakijalkapalloa.