 |
|

Reima vei pisteet kotonaan
Kalajoen Pallo kärsi tappion Yxpihlajan Reimaa
vastaan käydyssä IV-divarin ottelussa keskiviikkona 31.7
lukemin 3-1 (2-0).
|
 |
|
Ensimmäisellä jaksolla Reima teki kaksi maalia ja tuntui olevan vahvasti
voitossa kiinni, mutta toiselle jaksolle kalajokiset petrasivat peliään ja
pääsivät maalin päähän. Reima sai kuitenkin onnekkaan rankkarin K-Pallon
takaa-ajon ollessa kiihkeimmillään, ja peli ratkesi siihen.
Ensimmäisellä jaksolla K-Pallon maalia vartioi kolmosmaalivahti Tomi Gronoff,
jota ei voi maaleista kuitenkaan syyttää. Kuten sanottua, Reima osui kahdesti
melko vastustamattomalla tavalla, ja toiselle jaksolle kalajokisten oli pakko
kehittää uusia juonia. Toppareiksi vaihdettiin Antti Roslander ja Marko Mattila,
maaliin nelosvahti Sami Vaappo ja vastaavasti Gronoff maalista keskikentälle.
Pelipaikkojen vaihdot tuottivat tulosta, ja ottelu siirtyi täysin
vierasjoukkueen hallintaan. Takaa-ajo tuotti tulosta, kun Tomi Reinikainen
karkasi Reiman puolustajalta ja tämä oli pakotettu pelaamaan palloa kädellään.
Tuomari vihelsi tilanteesta rangaistuspotkun, eikä Sauli Kolehmainen erehtynyt.
Tämän jälkeen vierailla oli vielä useita tilanteita tasoittaa peli, ja ehkä
paras niistä siunaantui Antti Okkoselle Antti Roslanderin keskityksestä. Okkonen
ei kuitenkaan saanut toimitettua palloa verkon perille lähietäisyydeltä. Ottelun
loppuhetkillä Reima sai ratkaisevan rangaistuspotkun, kun pallo pelattiin Marko
Mattilan käteen, ja peli oli pelattu.
Positiivista ottelussa oli toisen puoliajan onnistunut peli, jossa koko joukkue
liikkui erinomaisesti. Myös uusi puolustuslinja toimi tässä ottelussa
vakuuttavasti. K-Pallon pelaajien käytös tuomaria kohtaan ei tässä ottelussa
ollut mitenkään edustavaa, mutta kyseinen herra ei suostunut jäämään pekkaa
pahemmaksi. Hän kehotteli jatkuvasti kalajokisia "hommaamaan kulttuuria"
paikkakunnalle, kuten voimansa tunnossa oleva pikkukaupungin pikku työväenseuran
edustaja vain voi. Pääasiassa Suomen suuremmissa kaupungeissa asuvista
opiskelijoista koostuvalle kalajoen joukkueelle ei jäänyt muuta tehtävää kuin
kehottaa tuomaria "hommaamaan elämä".
takaisin
|
|