 |
|

K-Pallo hävisi jännitysnäytelmän
Kalajoen Pallon edustusjoukkue kärsi katkeran tappion huippujännittävässä
ottelussa Alavetelin IK Myrania vastaan lauantaina
3.8. K-Pallo taisteli tasoihin kolmen maalin takaa-ajoasemasta, mutta
Myran vei ottelun nimiinsä viime hetken maalilla lukemin 3-4 (1-3). |
 |
|
Ottelu alkoi kotijoukkueen kannalta surkeimmalla mahdollisella tavalla, kun
vastustaja päästettiin viiden ensimmäisen peliminuutin aikana puolustuksen
emämunauksien kautta kolmen maalin johtoon. K-Pallo sai kuitenkin pelinsä
järjestykseen, ja ennen taukoa Tomi Gronoff pääsi tuikkaamaan kavennusmaalin
hallitusti oikean tolpan juureen.
Toisella jaksolla nähtiin taistelutahtoa uhkunut K-Pallon joukkue. Kun toista
jaksoa oli pelattu kymmenen minuuttia, Toni Mölsä pääsi laukomaan pallon
kahdestakymmenestä metristä vasempaan takaylänurkkaan yli vastustajan
maalivahdin. Hetkeä myöhemmin Sauli Kolehmainen vapautti Tomi Reinikaisen
läpiajoon, ja tämä viimeisteli tasoituksen kotijoukkueen riemuksi.
K-Pallolle jäi noin kymmenen minuuttia aikaa jahdata voittomaalia, mutta palloa
ei onnistuttu saamaan maaliin. Juuri kun joukkue oli tyytymässä tasapeliin,
keskittyminen herpaantui ja Myran pääsi niittaamaan voittomaalin kulmapotkun
jälkitilanteesta vain kaksi minuuttia ennen loppuvihellystä. Niinpä K-Pallolle
sarjassa säilymisen kannalta elintärkeä piste jäi saamatta, ja asema
sarjataulukon tyvipäässä vankentui entisestään.
Seuraavaksi sarjataulukossa toiseksi viimeisenä majaileva K-Pallo matkaa
sarjajumbon IF Standardin vieraaksi Purmoon. Tänä vuonna nelosesta tippuu yksi
joukkue, ja tuossa ottelussa todennäköisesti ratkaistaan kumpi peränpitäjistä
saa pakata laukkunsa.
takaisin
|
|