 |
|

Pisteet jaettiin Kummalan kentällä
Kalajoen Pallo pelasi tasan Kaustisen Pallo-Veikkojen kanssa Kummalan kentällä
keskiviikkona 14.8. 1-1 (0-1)
lukemiin päättynyt ottelu ei tarjonnut kovien otteiden lisäksi paljoa
katseltavaa. |
 |
|
Kaiken kaikkiaan ottelussa jaettiin seitsemän keltaista ja yksi punainen kortti,
joista viisi keltaista annettiin kotijoukkueelle. Kotijoukkue lähti otteluun
varsin kokeiluluontoisella joukkueella, sillä mukana oli peräti neljä
B-juniorijoukkueen pelaajaa, joista Jaarli Järvinen ja Jouni Polet olivat
ensikertalaisia edustusjoukkueessa.
Ottelun molemmat maalit tehtiin erikoistilanteista, ja Kaustinen pääsi
aloittamaan maalinteon kun noin kaksi minuuttia oli pelattu. Pallo-Veikot sai
vapaapotkun seitsemäntoista metrin etäisyydeltä, ja Antti Salonen upotti pallon
vastustamattomasti vasempaan nurkkaan yli kalajokisten muurin.
Ottelu tasoittui pikaisesti tämän jälkeen, ja melko haluttomasti pelannut
K-Pallo sai kuitenkin hyökkäyksiä aikaiseksi. Ensimmäisellä jaksolla ei
lukuisten keltaisten korttien ja vapaapotkujen lisäksi nähty enää mitään muuta
merkittävää.
Toiselle jaksolle kotijoukkue lähti vähintään tasoitus mielessään, ja se saatiin
aikaiseksi kun Miika Heikkilään käytiin törkeästi käsiksi kulmapotkun
jälkitilanteessa. Tilanne oli hieman epäselvä, mutta erotuomari Petri Tiensuu ei
epäröinyt poistaa Pallo-Veikkojen hermojaan menettänyttä Mikael Aspforsia
kentältä. Tilanteesta seurasi myös rangaistuspotku, jonka Sauli Kolehmainen
toimitti varmasti verkon perille.
K-Pallo painosti ottelun lopussa vimmatusti, mutta ei saanut enää maalia
aikaiseksi. Parhaat tilanteet siunaantuivat kärjessä pelanneille Miika
Heikkilälle ja Sami Vaapolle, jotka eivät tällä kertaa olleet maalintekopäällä.
Niinpä pisteet jaettiin, ja K-Pallon säilyminen alkaa hiljalleen myös varmistua.
Tänä vuonna vain yksi joukkue putoaa, ja viimeisenä majaileva IFS on nyt
K-Palloa kuusi pistettä jäljessä kaksi ottelua enemmän pelanneena.
K-Pallon kokoonpano: Tomi Tirri, Jani Remes, Antti Roslander (C), Marko
Mattila, Keijo Mattila, Jouni Polet (45 min. Jaarli Järvinen), Tomi Gronoff,
Sauli Kolehmainen, Joonas Kolehmainen, Miika Heikkilä, Sami Vaappo
takaisin
|
|