 |
|

Sarjajohtaja liian kova pala K-Pallolle
Viime vuonna 3. divisioonasta sarjaporrasta
alemmas tippunut Lohtajan Veikot kävi Kalajoella antamassa kotijoukkueelle
tylyn opetuksen jalkapallon pelaamisen saralla. |
 |
Lukemiin 0-5 (0-2) päättynyt ottelu tarjosi varsin yksipuolista katseltavaa
pelin painopisteen ollessa jatkuvasti K-Pallon maalilla.
Vain viisi minuuttia oli pelattu, kun Lohtaja teki ensimmäisen maalinsa
rajaheiton jälkitilanteesta, kun nelosen maalintekotilastoa ylivoimaisesti
johtava Kimmo Erkkilä jatkoi pallon maalille, josta se toimitettiin verkon
perukoille. K-Pallon puolustus oli vielä tässä vaiheessa unten mailla, mutta
viimeistään toisen maalin jälkeen herrat tajusivat että kiireinen iltapuhde oli
luvassa. Ensimmäisen jakson lopussa tempo hieman laski, ja tauolle lähdettiin
vieraiden johtaessa kahdella maalilla.
Toiselle jaksolle nelosdivaria varsin vakuuttavasti johtava Lohtaja löi taas
pökköä pesään, ja tuloksena oli kolme maalia K-Pallon harmiksi. Etenkin
suurikokoinen ja raskastekoinen Kimmo Erkkilä aiheutti kotijoukkueen
puolustukselle jatkuvia vaikeuksia, sillä toisella jaksolla mies teki kaksi
maalia ja syötti yhden. Ensimmäisellä jaksolla maalikuningas tyytyi syöttämään
yhden osuman.
K-Pallo ei ollut liikkeellä parhaalla miehityksellään, toisin kuin Lohtaja, ja
oli rehellisyyden nimissä täysin vailla mahdollisuuksia. LoVen kolmosessa
hankittu perusrutiini oli nuorelle kotijoukkueelle kerta kaikkiaan liikaa, ja
tulos oli nähdyn kaltainen. Tosin myös sarjataulukko kertoo joukkueiden
välisestä erosta. K-Pallon sarjapaikka on tappiosta huolimatta jo käytännössä
varmistettu.
takaisin
|
|