 |
|

VetU vei pisteet varamiehiseltä K-Pallolta
Kalajoen Pallo matkusti Veteliin sunnuntaina 21.5 vailla ainuttakaan vaihtomiestä ja huolestuttavan harvat yhteisharjoitukset takanaan. Heikoista ennakkoasetelmista huolimatta koopallo pystyi antamaan viime vuonna 3. divisioonasta pudonneelle Vetelille tiukan vastuksen. |
 |
Mikko Hiitolan maali ei kuitenkaan riittänyt pisteille asti, ja suurimman osan ottelusta painostanut, joskin maalipaikkojaan tuhlaillut kotijoukkue voitti ottelun 2-1.
Ottelu alkoi kotijoukkueen vyörytyksellä joka piti vierailijoiden viiden miehen
alakerran kiireisenä. Vain pari minuuttia oli pelattu, kun pallo osui jo kertaalleen koopallon maalin ylähirteen, mutta seuranneen paluupallon puolustus putsasi moitteettomasti kuten myöskin muutkin ensimmäisen jakson aikana seuranneet lähentely-yritykset. Mikko Hiitola sen sijaan laukoi kalajokiset johtoon kolmestakymmenestä metristä yli vastaan tulleen vastustajan maalivahdin kun puolisen tuntia oli pelattu.
Toiselle jaksolle K-Pallo joutui pelaamaan vastatuuleen, ja Veteli hyökkäsi entistäkin ahkerammin. Hetken aikaa näytti siltä että uhrautuvasti puolustaneet kalajokiset saattaisivat kestää jopa loppuun asti, mutta lopulta pitkätukkainen linjamies päätti toisin. Vetelin ensimmäinen maali syntyi selkeästä paitsiotilanteesta, ja myös toista maalia edeltänyttä rangaistuspotkuksi tuomittua tilannetta edelsi paitsio. Tässä viisi minuuttia ensimmäisen maalin jälkeen syntyneessä tilanteessa Harri "Härski" Siironen täytti jälleen kerran nimensä edellyttämät vaatimukset ja niitti irti pääsemässä olleen vastustajan kumoon sillä seurauksella, että epävarmasti tuominnut tuomari ei epäröinyt viheltää rangaistuspotkua tilanteesta. K-Pallon maalissa hyvin pelannut Tomi Tirri oli hyvin mukana tilanteessa, mutta vastustajan omilleenkin tuittuilleen tähtipelaajan Niko XX:n veto oli tällä kertaa valitettavasti liian tarkka.
Lopussa kalajokiset nostivat Miika Heikkilän ja Sami Vaapon ylös puolustuksesta ja saivat jonkinmoisen mylläkän aikaan, mutta huippuvaarallisia tilanteita ei enää nähty. Näin ollen pisteet jäivät Veteliin, ja K-Pallon pistesaldona säilyi yhä edelleen pyöreä nolla.
takaisin
|
|