Haluttomalle K-Pallolle K-Uraa silmille

Sarjapaikkansa poikkeuksellisesti jo ennen kauden viimeistä peliä varmistanut K-Pallo kävi häviämässä sarjataulukossa yhtä sijaa ylempänä majailevalle Kannuksen Uralle sunnuntaina 1.9 lukemin 4-0 (2-0).




Kertakaikkisen haluttomasti pelannut kokoon parsittu K-Pallo ei saanut oikeastaan mitään aikaiseksi, kun taas vastustajalta tuntui onnistuvan ainakin maalinteko.

Matkalla Kannukseen kalajokisten tunnelmat olivat vielä varsin vahvasti edellisen illan puolella, sillä lomakauden päättäjäisviikonloppu, eli Venetsialaiset, oli jättänyt jälkensä pelurien pelikuntoon. Kun motivaatio oli sarjapaikan varmistumisen myötä hieman kateissa, ei ollut suurikaan yllätys että Kannus meni noin kymmenen minuutin pelin jälkeen johtoon. Lisää seurasi parinkymmenen minuutin kohdalla, ja tämän jälkeen peli rauhoittui hieman. Vierailijoilla oli myös tilanteensa, mutta ne jäivät käyttämättä kiitos kehnon viimeistelyn.

Toisella jaksolla Kannus tekaisi pari lisää kalajokisten puolustuslinjan muistellessa venetsialaistunnelmia, ja ottelu oli ratkennut. Tomi Reinikainen pääsi laukomaan yhden maalin toisen jakson aikana, mutta se hylättiin paitsiona. Lopuksi Kannus otti parhaat pelaajansa vaihtoon, ja ehkä tämän takia numerot jäivät näinkin siedettäviksi. K-Pallon ”uusi” puolustuslinja palautettiin kahden viimeisimmän pelin myötä tylysti maan pinnalle. Kun niitä edeltäneessä kolmessa pelissä sille ei tehty ainuttakaan pelitilannemaalia, niin upposi niitä nyt kahdessa pelissä peräti yhdeksän.

Nyt kalajokisten leirissä odotellaan enää viimeistä peliä Intoa vastaan sekä saunailtaa.

takaisin