 |
|

K-Pallo särjytti sarjapaikkansa
Kalajoen Pallon edustusjoukkue säilytti kaudella 2002 sarjapaikkansa neljännessä divisioonassa, vaikka hävisikin viimeisen ottelunsa Pietarsaaren Innolle Kummalan kentällä lukemin 2-4 (1-1) sunnuntaina 8.9. |
 |
Haluttomasti puolustanut K-Pallo antoi vastustajan tehdä pari helppoa maalia, ja tiukkaa linjaa vetänyt tuomari Petri Tiensuu auttoi vastustajan asiaa omalta osaltaan poistamalla kaksi kotijoukkueen pelaajaa kentältä.
Ottelun ensimmäisen maalin teki Into kulmapotkusta, kun K-Pallon maalivahti Juho Pelkonen keskittyi tuomarin kritisointiin. Tasoihin kotijoukkue tuli Sauli Kolehmaisen upealla yksilösuorituksella, kun tämä laukoi pallon vastustamattomasti oikeaan ylänurkkaan.
Toisella jaksolla K-Pallo aloitti voiton tavoittelun kovalla sykkeellä, mutta yllättävä puolustuspään lipsahdus päästi vierailijan maalin johtoon. Tomi Reinikainen toi K-Pallon vielä tasoihin, mutta sen jälkeen peli kääntyi vastustajan eduksi Marko Mattilan katseltua keltaista toistamiseen. Myös vaihdosta kentälle tulleen Toni Mölsän jouduttua suihkuun oli Innolla helppo työ viimeistellä myös kolmas ja neljäs maali ja ottaa mukaansa merkityksettömät kolme pistettä.
K-Pallon valmennusjohto antaa kaudesta arvosanan välttävä. PUF:in luopuminen sarjasta ennen kauden alkua varmisti sen, että vain yksi joukkue putoaa tänä vuonna. Tuo joukkue oli IF Standard, joka jäi yhteentoista pisteeseen pisteeseen, kun taas toiseksi viimeiseksi sijoittunut K-Pallo keräsi seitsemäntoista pistettä. Sarjan voitti Lohtajan Veikot ylivoimaisesti 52 pisteellä.
Vaikka kauden päätös meni pelillisesti niin ja näin, saatiin saunailtarintamalla hommaan uutta potkua Oulusta Radisson SAS:ista. Ympäristön vaihdos virkisti porukkaa kummasti, ja Giggling Marlinissa nähtiinkin melkoiset karkelot raskaan kauden päättymisen kunniaksi.
takaisin
|
|