YPa II vei pisteet paikalliskamppailusta

Kalajoen Pallo hävisi Ylivieskan Pallon kakkosjoukkueelle selkein 0-3 (0-3) lukemin viime lauantaina.



Kalajokiset päästivät ensimmäisellä jaksolla kolme helppoa maalia, eivätkä enää toisella jaksolla saaneet kunnollista takaa-ajoa käynnistetyksi. Näin ollen pisteet matkasivat Ylivieskaan vuoden tauon jälkeen pelatussa kalajokilaakson paikalliskamppailussa, ja samalla murtui Pirkonsuon kentällä pelattujen voitto-otteluiden sarja.

Ensimmäisen maalin teki Ylivieskan Antti Karjaluoto, jonka löysä mutta tarkka laukaus upposi helpohkosti Tomi Tirrin vartioiman maalin perukoille. Toinen maali syntyi kalajokisten käsivirheestä, josta seuranneen rangaistuspotkun maaliin laukoi Joni Pakola. Sama pelaaja viimeisteli myös Ylivieskan kolmannen osuman, kun tämä oli unohdettu yksin läpiajon jälkitilanteessa.

Toisella jaksolla nähtiin piristynyt K-Pallo, mutta viimeistely ei kerta kaikkiaan ottanut onnistuakseen. Parhaat paikat siunaantuivat Tomi Reinikaiselle ja Sami Alholle, mutta YPa kesti lähentelyt taidolla ja tuurilla. Pisteet matkasivat siis Ylivieskaan, ja K-Pallolle kirjattiin ensimmäinen tappio viime vuonna valmistuneella Pirkonsuon kentällä.

takaisin