 |
|

YPA törmäsi K-Pallon puolustusmuuriin
|
|
Kalajoen Pallo otti riemukkaan voiton
vieraskentällä Ylivieskan pallon kakkosjoukkueesta lukemin 3-0 (2-0) sunnuntaina
31.8. K-Pallon maalissa pelannut Tomi Tirri esitteli harvinaista herkkua
torjumalla peräti kolme rangaistuspotkua - ja kaiken muunkin mahdollisen. |

|
Ottelun alussa edettiin tasaisissa merkeissä, ja molemmat joukkueet saivat
luotua tilanteita. Noin 20 minuutin pelin jälkeen K-Pallo hyökkäsi vasemman
laidan kautta, ja pallo ajautui keskelle Sauli Kolehmaiselle. Tämä rankaisi
entistä seuraansa laukomalla maalin ohitettuaan ensin kolme
ylivieskalaispuolustajaa. Vieraiden toisesta maalista vastasi Tomi Gronoff, joka
laukoi maalinedusruuhkasta pallon vastustamattomasti verkon perukoille.
Toiselle jaksolle YPA lähti hyökkäykseen panostaen, ja sai näin ollen luotua
painetta vieraiden maalille. Erotuomari Jari Honkimaa tuomitsi kotijoukkueelle
rangaistuspotkun viidenkymmenen minuutin kohdalla varsin epäselvästä
tilanteesta. Tomi Tirri kuitenkin torjui ensimmäisen yrityksen, mutta
ylivieskalaisille tarjottiin vielä toista tilaisuutta - jälleen epäselvästä
tilanteesta - ja jos mahdollista - vielä epäselvemmin perustein. Ilmeisesti
Tirri kuitenkin liikkui maaliviivaltaan liian aikaisin, ja näin ollen
kotijoukkue sai yrittää vielä toisen kerran. Myös onnen jumalattaret hymyilivät
vieraille, sillä Tirri nappasi jälleen pallon hyppysiinsä.
Kun kymmenen minuuttia edellisestä rangaistuspotkusta oli kulunut, osui pallo
K-Pallon puolustajan käteen rangaistusalueella ja pallo vietiin jälleen kerran
pilkulle - tutuin tuloksin. Uskomattoman vireen löytänyt Tirri pysäytti jälleen
vieraiden rankkarin, ja masensi siinä samalla kotijoukkueen totaalisesti. Pian
tämän jälkeen Tuomas Pirttijärvi murtautui rangaistusalueelle, ja kun tämä
kaadettiin oli tuloksena rangaistuspotku. Sauli Kolehmainen pääsi jälleen
näpäyttämään entistä seuraansa jatkamalla onnistuneiden rankkareidensa sarjaa.
Vierailla oli lopussa vielä useita paikkoja, mutta enempää maaleja ei
haluttomasti pelanneen YPA: n kaatamiseen tällä kertaa tarvittu.
Koko joukkue onnistui kertakaikkisen erinomaisesti, ja etenkin laidat toimivat
tällä kertaa mallikkaasti. Jaarli Järvinen esitti vasemmalla laidalla kauden
parasta peliään, ja yhteispeli Joonas Kolehmaisen kanssa toimi mainiosti. Myös
Sauli Kolehmainen oli mainiolla pelipäällä, ja tämä jaksoi tällä kertaa tehdä
töitä myös alaspäin. Hyvää tukea Kolehmaiselle tarjosi kapteenin nauhaa kantanut
Tomi Gronoff, joka raatoi keskikentällä myskihärän lailla. Puolustuspeli toimi
Marko Mattilan johdolla saumattomasti, ja YPA: n ykkösjoukkueessa pelaava Tapani
Yrjölä sai jäädä nuolemaan näppejään. Illan ehdoton ykkösnimi oli kuitenkin Tomi
Tirri, joka torjui kirjaimellisesti kaiken mahdollisen.
Kalajoen Pallo päättää kautensa lauantaina 6.9, jolloin vastaan asettuu
Kannuksen Ura.
K-Pallon kokoonpano: Tomi Tirri, Joonas Kolehmainen, Marko Mattila, Henri
Kotiaho, Antti Kotiaho (80 min. Esa Alatalo), Jaarli Järvinen, Sauli
Kolehmainen, Tomi Gronoff (C), Sami Mölsä, Tuomas Pirttijärvi (80 min. Sami
Vaappo), Tomi Reinikainen
Maalit: Sauli Kolehmainen 2, Tomi Gronoff
Erotuomarit: Jari Honkimaa, Mika Tuppela, Juhani Määttä
takaisin
|
|