K-Pallon voitoton putki sai jatkoa
 
Kalajoen Pallo hävisi kotonaan hyvin alkaneen ottelun KP-V:tä (Kaustinen) vastaan 2-4 (1-1).

K-Pallo sai otteluun unelma-alun kun alle viiden minuutin pelin jälkeen Tomi Reinikainen pääsi tuikkaamaan pallon maalin Kaustisen maalivahdin
nenän edestä tämän tyytyessä seuraamaan palloa katseellaan.

K-Pallo oli koko ensimmäisen puoliajan selvästi vahvempi joukkue ja loi useita vaarallisia paikkoja KP-V:n maalille. Muun muassa jo mainittu
Reinikainen, Tomi Gronoff ja Marko Mattila pääsivät kokeilemaan maalintekoa, mutta käsittämättömän heikon viimeistelyn vuoksi näistä paikoista ei saatu yhtäkään maalia.

Sen sijaan vielä ennen ensimmäistä puoliaikaa sai kulmapotkunsa jälkitilanteesta siirrettyä pallon K-Pallon maalin ja näin puoliajalle mentiin 1-1 lukemissa.

Toisella puoliajalla K-Palloa vaivasi näkyvästi haluttomuus ja
eräänlainen väsymys ja onnistuneet syötöt olivat kortilla.
Noin 55. minuutin kohdalla KP-V meni ottelussa johtoon, kun vartioimaton
pelaaja puski pallon voimalla maaliin. Ja n. 75. minuutin kohdalla
KP-V:n pelaaja nousi oikeasta laidasta ja siirsi pallon lopuksi maaliin
ohi K-Pallon maalivahdin Tomi Tirrin. K-Pallo tuli peliin mukaan vielä
n.85 minuutin kohdalla, kun Tomi Gronoffin vapaapotkusta Tomi
Reinikainen puski toisen maalinsa ja toi K-Pallon näin maalin päähän.
Mutta juuri, kun K-Pallo alkoi saada taas vaihdetta päälle niin Tomi
Tirrin avaus suoraan KP-V:n pelaajan jalkaan päättyi siten, että KP-V
teki ratkaisevan 2-4 maalin ja ottelu oli selvä.

K-Palloa lähes koko kauden vaivannut tehottomuus tiivistyi tässä
ottelussa mitä kauheimmalla tavalla ja osoitti sen faktan todeksi, että
otteluita ei voiteta, jos maalipaikoista ei tehdä maaleja.


takaisin