 |
|

K-Pallo taistellen tasapeliin
|
Kalajoen Pallon edustusjoukkueen ja Pietarsaaren
Innon välinen nelosdivariottelu päättyi lukemiin 3-3 (1-3) Kummalan kentällä
sunnuntaina. Into ehti karata pahimmillaan jo 3-0 johtoon, mutta kalajokiset
venyivät lopulta riemukkaasti viime hetkellä tasoihin.
Ottelun alussa edettiin tasaisissa merkeissä,
mutta kun puoli tuntia oli pelattu, repsahti kotijoukkueen puolustus
täydellisesti. Ensin pallo muutti suuntaa juuri sen verran, etteivät K-Pallon
topparit ehtineet pallon eteen ja Tomi Jansson pääsi viimeistelemään vieraiden
ensimmäisen maalin.
|

Isompi kuva napsauttamalla |
Toinen maali seurasi lähes suoraan aloituksesta, kun kotijoukkueen hyökkäykseen
lähtö epäonnistui. Tällä kertaa keskuspuolustus nukahti täydellisesti, ja syöttö
linjan yli vapautti Janssonin viimeistelemään jo toisen maalinsa. Todelliset
katastrofin ainekset olivat jo ilmassa, kun Jari Vehosalmi käytännössä käveli
kotijoukkueen rangaistusalueen reunalle ja ampui pallon maaliin. Tässä vaiheessa
vielä silmiänsä uskoneet katsojat saivat äimistellä oikein toden teolla, kun
pallo toimitettiin vielä kertaalleen Sami Vaapon vartioiman maalin ylärimaan.
Tähän kotijoukkueen karmea hölmöily onneksi pääosin loppui, ja K-Pallo tuli
jakson lopulla uudestaan peliin mukaan, kun Sauli Kolehmainen laukoi
kavennusmaalin komean yhdistelmän päätteeksi. Marko Mattila pelattiin
tyylikkäästi vapaaksi vasemmalla laidalla, ja tämän keskitys tavoitti
Kolehmaisen, joka laukoi pallon maalin kattoon.
Toisella jaksolla tehdyt vaihdot piristivät kotijoukkuetta selvästi, ja se
heräsi vielä tosissaan taistelemaan pisteestä. Ensin Tomi Gronoff siirsi pallon
ahterillaan maaliin lähietäisyydeltä Tomi Reinikaisen oikeaoppisesti alaspäin
suoritetun puskun jälkitilanteesta, ja vain hetki ennen loppua vastustajan
puolustaja puski pirteästi esiintyneen Saku-Petteri Uunilan keskityksen
näyttävästi omaan maaliin Reinikaisen nenän edestä. Näin ollen pisteet jaettiin,
ja K-Pallon nuori joukkue voi olla kohtuullisen tyytyväinen esitykseensä
ensimmäisen jakson mustista hetkistä huolimatta. Nousu tasoihin kolmen maalin
takaa kertoo jotain vallitsevasta tahtotasosta.
Uusista tulokkaista onnistuivat energisesti pelannut Tuomas Pirttijärvi, Jaarli
Järvinen, sekä erityisesti Saku-Petteri Uunila. Ottaen huomioon, että kyseessä
oli herran ensimmäinen peli edustusjoukkueessa, olivat otteet todella
ennakkoluulottomia. Keskikentän keskustassa Marko Mattila ja Tomi Gronoff
taistelivat kiitettävästi, unohtamatta tietenkään maalipörssiä johtavaa ”Saulus”
Kolehmaista.
Alkukausi on osoittanut, että ryhmästä löytyy myös potentiaalia vielä parempiin
esityksiin, olettaen että treenaaminen jaksaa kiinnostaa. Vaikka aihetta
henkselien paukutteluun ei ole, niin mainittakoon että K-Pallo pelaa tällä
hetkellä pisteiden valossa toistaiseksi parasta nelosdivarikauttaan!
K-Pallon kokoopano: Sami Vaappo, Joonas Kolehmainen, Antti Roslander (C),
Henri Kotiaho, Harri Siironen (55 min. Antti Kotiaho), Jaarli Järvinen (65 min.
Saku-Petteri Uunila), Marko Mattila, Tomi Gronoff, Sami Mölsä (45 min. Tuomas
Pirttijärvi), Sauli Kolehmainen, Tomi Reinikainen (vaihtopelaajat: Tomi Tirri,
Toni Mölsä)
Maalit: Sauli Kolehmainen, Tomi Gronoff, Saku-Petteri Uunila
Varoitukset: -
Tuomarit: Harri Kotiaho, Petri Tiensuu, Mika Tuppela
takaisin
|
|