K-Pallo ja Jaro pistejakoon
 
Kalajoen Pallon edustusjoukkue jatkoi vahvoja esityksiään IV-divisioonassa jättämällä sarjaa ylivoimaisesti johtavan Pietarsaaren Jaron kakkosjoukkueen nollille Kummalan kentällä viime lauantaina. Tyylipisteitä ei ottelussa jaettu, mutta sen sijaan sarjapisteet menivät jakoon lukemin 0-0.

 

Isompi kuva napsauttamalla

K-Pallo lähti otteluun selkeästi puolustusvoittoisella taktiikalla, sillä vastustajan taidot tiedettiin etukäteen. Alussa näytti että Jaro menee menojaan, mutta alkurynnistyksen laannuttua myös kotijoukkue pääsi mukaan peliin. Parhaat tilanteet siunautuivat Tomi Gronoffille sekä Sauli Kolehmaiselle, joista ensin mainittu laukoi vapaapotkun vieraiden maalivahdin ulottuville, ja jälkimmäinen hiuksenhienosti yli.

Toiselle jaksolle Jaro nosti tempoa ja panosti entistä enemmän hyökkäykseen, mutta K-Pallo kesti lähentelyt uhrautuvasti puolustaen. Ottelun lopussa pelattiin täysin yhtä maalia kohden, ja vieraat saivat kaksi todellista tekopaikkaa, mutta pallo pomppi tällä kertaa kotijoukkueen eduksi, ja näin pisteet jaettiin. Ottelun loppu meni kotijoukkueen osalta melkoiseksi roiskimiseksi, mutta kuten sanottua, tyylipisteitä ei tällä kertaa jaettu.

Erinomaisen hienoa on todeta, että K-Pallo lähti otteluun selkeää taktiikkaa noudattaen, ja tästä taktiikasta myös pidettiin kynsin hampain kiinni loppuun asti. Kauden kolmas nollapeli jo tässä vaiheessa kautta on myös melkoinen taktisen kypsyyden osoitus, sillä koko viime kauden aikana niitä saatiin kasaan vain neljä kappaletta.

K-Pallon nuori joukkue onnistui kokonaisuudessaan aivan erinomaisesti, sillä on muistettava, että vastustajalla oli mukana muutama Jaron liigaringissä esiintynyt pelaaja. Vertailun vuoksi todettakoon, että Jaro on tehnyt tällä kaudella 51 maalia, kun taas K-Pallo on vastaavasti onnistunut maalinteossa 6 kertaa.

K-Pallon kokoonpano: Tomi Tirri, Antti Kotiaho, Henri Kotiaho, Marko Mattila, Joonas Kolehmainen, Sami Mölsä, Sauli Kolehmainen, Antti Roslander, Tomi Gronoff (75 min, Saku Uunila), Jaarli Järvinen, Tuomas Pirttijärvi

Vaihtopelaajat: Sami Vaappo, Esa Alatalo, Toni Mölsä, Jouni Polet, Matias Mustikkaniemi, Antti Okkonen

Varoitukset: Jaarli Järvinen

Erotuomarit: Mika Tuppela, Anssi Partala, Miikka Isosalo



takaisin