K-Pallo paitsiossa Teerijärvellä
 
Kalajoen Pallo hävisi vieraissa TUS II:selle (Teerijärvi) huomattavasti jälkipuheita synnyttäneestä ottelussa 6-1 (2-1).
Ottelun alku oli tasaista taaperrusta, mutta heti alussa tuli selväksi pelin henki; kotijoukkue sai rikkoa ja sikailla mielinmäärin, K-Pallo
ei.


TUS II siirtyi ensimmäisen puoliajan puolessa välissä johtoon
todellisella "munkkimaalilla", kun vastustajan pelaajan keskitys meni
maaliin kahden tolpan kautta. Tämän K-Pallo kuittasi kuitenkin aika
nopeasti Sami Mölsän upealla puolivolley-laukauksella.

Teerijärvin voittomaali syntyi noin 35. minuutin kohdalla, kun täysin
vartioimaton pelaaja pääsi tekemään tyylikkäällä laukauksella
tilanteeksi 2-1. Näissä lukemissa mentiin myös tauolle.
Toisella puoliajalla vastustajan sikailu vain yltyi ja Teerijärven loput
maalit olivat yhtä lukuun ottamatta todellisia tuurimaaleja, joko
kimposivat vastustajista maaliin tai pomppivat kentän pinnasta
uskomattomilla tavoilla.

Ottelun tuomarilinja herätti huomattavasti keskustelua etenkin kahdesta
syystä: a) K-Pallolla oli toisella puoliajalla noin 10 hyökkäystä, 9 oli paitsioita. b) Joonas Kolehmainen sai ottelun toisen
varoituksensa ja punaisen kortin siitä, että hän kävi juomassa vettä
kentän ulkopuolella ja vielä pelipallon ollessa teillä tietämättömillä.
Tämä ottelu oli jo luku sinänsä, mutta on myönnettävä että tuomareiden
kotiinpäin vetäminen sai tämän ottelun jälkeen uuden merkityksen.

JAARLI JÄRVINEN


takaisin