K-Pallo otti vieraskentällä raskaasti takkiinsa
 
Kalajoen Pallo joutui tunnustamaan vieraskentällä KP-V:n (Kaustinen) paremmakseen loppujen lopuksi reiluin 4-0 (3-0) lukemin.

Ottelun alun voidaan sanoa olleen K-Pallon hallintaan, mutta mitä enemmän ottelu eteni kävi Kaustislaisten taitava pallonsiirtely ja nopeus selväksi Kalajokisille ja, kun noin 25 minuuttia oli pelattu, siirtyi KP-V 1-0 johtoon heidän hyökkääjänsä laukauksen kimmottua Antti Kotiahosta maalivahti Tomi Tirrin ulottumattomiin.
 
Ottelun lopullinen käännekohta tapahtui vain muutamaa minuuttia
myöhemmin Juha-Pekka Salmen kaataessa KP-V:n karussa olleen hyökkääjän
punaisen kortin ja rangaistuspotkun arvoisesti. Tästä rangaistuspotkusta
syntyi 2-0 ja vielä ennen puoliaikaa lisäsi KP-V johtonsa jo 3-0:aan
K-Pallon puolustuksen möhliessä urakalla.

Tauon jälkeen K-Pallo sinnitteli vajaalla miehityksellä pelin mukana ja
on pitkälti Tomi Tirrin loistotorjuntojen ansiota, etteivät numerot
muuttuneet suorastaan murskaaviksi vaikka KP-V saikin vielä yhden maalin ja näin ottelu päättyi 4-0. Osalla pelaajista ainakin otteista päätellen painoi vielä
viikonloppuinen puulaaki-jalkapallo jaloissa ja joukkue ei saanut ottelussa itsestään läheskään kaikkea irti.

takaisin