 |
|

K-Pallo syöksykierteessä
|
Kalajoen
Pallon pelasi kolmannen peräkkäisen tappiollisen ottelun Fc Ypa II:sta
(Ylivieska) vastaan, häviten lukemin 4-1 (3-1).
Ottelun alku oli K-Pallon kannalta suorastaan surkea, kun Ylivieska siirtyi
alle viidessä minuutissa 2-0 johtoon, K-Pallon vielä raapiessa unihiekkaa pois
silmistään. Tämän jälkeen K-Pallo kuitenkin ryhdistäytyi ja Tomi Reinikainen
kavensikin nopeasti tilanteen 2-1:een. |
 |
K-Pallolla oli tämän jälkeen tukku loistavia paikkoja, joista paras sattui Tomi
Reinikaisen tarjoiltua loistopaikan Jaarli Järviselle, joka ei kuitenkaan saanut
palloa lähietäisyydeltä tolppaa lähemmäksi. Kesken K-Pallon myllytyksen
Ylivieska teki kuitenkin 3-1 maalin. Näissä lukemissa mentiin myös puoliajalle.
Toisella puoliajallakin mm. K-Pallon Matti Mäkitalolla, Tomi Reinikaisella
ja Miika Heikkilällä, oli yhteensä puolitusinaa hyviä maalintekopaikkoja, mutta
tässä ottelussa eivät edes onnen jumalattaret hymyilleet kalajokisille ja palloa
ei maaliin saatu. Fc Ypa II teki vielä yhden maalin ja näin ottelu päättyi 4-1.
Ottelun loppulukemat, eivät tosin kerro koko totuutta ottelusta, sillä
K-Pallolla oli huomattavan paljon enemmän maalintekopaikkoja kuin Ylivieskalla,
mutta niistäkään ei ole paljon lohtua, jos ei niistä tehdä maaleja.
takaisin |
|