K-Pallo murskavoittoon
 
Kalajoen Pallo otti elintärkeät pisteet Sokojalta lukemin 5-0 (2-0) viime sunnuntaina. Joukkueiden välinen tasoero oli melkoinen, ja lukemat olisivat helposti voineet olla paljon suuremmatkin.

Putoamistaisteluun ajautunut kotijoukkue lähti otteluun vain ja ainoastaan voitto mielessään. Kun 20 minuuttia oli pelattu Tony Mölsä jatkoi Miika Heikkilän pitkän rajaheiton kokoonpanoon palanneelle Saku Uunilalle, jolla oli helppo työ viimeistellä maalin edustalta. Noin puolen tunnin pelin jälkeen pirteästi pelannut Uunila murtautui laidalta läpi ja keskitti Matti Mäkitalolle, jonka puskun Antti Roslander pääsi laukomaan verkon perukoille lähietäisyydeltä.

Ratkaiseva tekijä kotijoukkueen kenttäpelaajien itseluottamusta ajatellen oli Sami Vaapon paluu maalitolppien väliin, ja se korostui etenkin ensimmäisen jakson lopussa kun Sokoja sai ainoan kunnon maalipaikkansa. Vaappo torjui vastustajan puskupalloon aivan alakulmasta, ja murskasi näin laiskasti liikkuneen vastustajan toiveet kavennusmaalista. Tilanne olisi voinut olla toisella jaksolla aivan toinen jos pallo olisi maaliin mennyt, etenkin kun muistellaan viime tiistain tasapeliin päättynyttä kotipeliä NoStarsia vastaan, jossa joukkueiden välinen tasoero oli vähintään yhtä selvä.

Toiselle jaksolle K-Pallo kiihdytti tahtia entisestään, ja vastustajan väsyessä paikkoja maalintekoon avautui jatkuvasti. Maalinteon lisäksi kotijoukkue kunnostautui myös maalipaikkojen tuhlailussa. Maalinteon aloitti Miika Heikkilä vain viiden minuutin pelin jälkeen. Heikkilä nousi esimerkillisesti Saku Uunilan keskitykseen kulmapotkun jälkitilanteesta ja törkkäsi pallon sisään aivan vastustajan maalivahdin nenän edestä. Neljännen maalin iski 75 minuutin kohdalla Tomi Reinikainen Sokojan maalivahdin seikkaillessa, ja tuore kaupunginvaltuutettu maalasi viiden minuutin kuluttua toistamiseen. Yllättävän hyvänä pääpelaajana tunnettu Reinikainen puski Sauli Kolehmaisen keskityksen takatolpalta hallitusti sisään.

Nelosdivisioonan putoamiskamppailu on muodostomussa tänä vuonna erityisen tiukaksi, vaikka Kannuksen sarjasta luopumisesta johtuen vain yksi joukkue putoaa. Perää pitää tällä hetkellä Veteli 17 pisteellä, mutta kovakuntoinen joukkue nousee kauden päätteeksi todennäköisesti 23 pisteeseen. Kalajoen Pallolla on tällä hetkellä kasassa juuri tuo 23 pistettä, mutta kaksi vaikeaa peliä jäljellä. Vaaravyöhykkeessä ovat lisäksi TUS II, joko on kerännyt 21 pistettä sekä Sokoja ja Rytimäki 22 pisteellä. Sarjan keskikastin tasaisuudesta kertoo myös se, että sarjassa neljäntenä porskuttavalla YPAn kakkosjoukkueella on koossa 25 pistettä.

K-Pallon kokoonpano: Sami Vaappo, Juha-Pekka Salmi (65 min. Tuomo Haapala), Miika Heikkilä, Antti Kotiaho, Sami Mölsä, Matti Mäkitalo (70 min. Jaarli Järvinen), Antti Roslander, Sauli Kolehmainen, Saku Uunila, Tony Mölsä (80 min. Matias Mustikkaniemi), Tomi Reinikainen

Maalit: Saku Uunila, Antti Roslander, Miika Heikkilä, Tomi Reinikainen 2

Varoitukset: Antti Roslander, Juha-Pekka Salmi

Ulosajot:

Erotuomarit: Juha Viljasalo, Petri Tiensuu, Risto Kääntä

Kenttä: Merenoja

takaisin