|
Maalista sisuuntuneena K-Pallo alkoi saada ottelun
juonesta paremmin
kiinni ja kärjessä ahertaneet Tomi Gronoff ja Tomi Reinikainen loivat
muutaman vaarallisen hyökkäyksen vastustajan maalille viimeistelyssä
kuitenkaan onnistumatta, ja näin tauolle mentiin K-Pallon ollessa 1-0
tappiolla.
Toisella puoliajalla K-Pallo hallitsi suvereenisti peliä ja loi
toistakymmentä maalipaikkaa, joista paras siunaantui Tomi Reinikaiselle,
tämän harhauttaessa maalivahdin ja laukoessa vasurilla pallon tyhjänä
olleen maalin ylärimaan. Tämän lisäksi mm. Antti Roslander, Tomi
Gronoff, Juha-Pekka Salmi ja Sami Mölsä pääsivät yrittämään maalintekoa,
mutta viimeistely oli kauden ehdottomasti heikointa ja maaliviiva jäi
pallolta ylittämättä. K-Pallon pelaajien turhautumista lisäsi, KUF:n
kolmen rangaistusalueen sisällä tapahtuneen käsivirheen huomiotta
jättäminen.
K-Pallo yritti viimeiseen asti tasoitusta, mutta onnetar ei ollut
suotuisa Kalajokiselle ja näin pisteet jäivät Kolppiin lukemin 1-0. Joka
tapauksessa viimeistelyssä on tapahduttava suuria muutoksia, jos pelejä
tahdotaan vielä voittaa.
takaisin
|