|
Maalihanat aukesivat 28. minuutin kohdalla, kun Juha-Pekka Salmen ja Antti
Roslanderin esityöstä pallo pomppasi hieman onnellakin Jouni Poletille, joka
niittasi varmasti kauden ensimmäisen maalinsa. Suurempia mullistuksia ei ennen
taukoa enää nähty ja näin puoliajalle mentiin K-Pallon 1-0 johdossa.
Toisella puoliajalla alkanut sade vaikeutti kummankin joukkueen peliä, eikä
huonossa kunnossa ollut kenttä ainakaan tilannetta parantanut.
K-Pallon ote hiipui ottelun edetessä ja Teerijärvi otti ottelun hallinnan
itselleen luoden muutamia vaarallisia maalipaikkoja, jotka kuitenkin joko
maalivahti Tomi Tirri, tai K-Pallon puolustus hoitivat tyylillä.
Hien lisäksi kentällä nähtiin verta, kun Teerijärven Valentyn Dybyna juoksi
naamansa auki Antti Roslanderin kyynärpäähän pallontavoittelutilanteessa.
Dybynan loukkaantuminen jäädytti täysin Teerijärven pelin ja ottelun ratkaisu
nähtiin 89. minuutin kohdalla, kun yllättävän hyvänä pääpelaajana tunnettu Tomi
Reinikainen jatkoi Sami Mölsän sivurajaheiton Aku Joki-Erkkilälle, joka niittasi
pallon suoraan volleysta vastustamattomasti Teerijärven maalin takakulmaan.
Viimeiset pari minuuttia menivät potkiskellessa ja näin maukkaat ja tärkeät
pisteet K-Pallolle viidennellä peräkkäisellä nollapelillä, tällä kertaa lukemin
2-0. K-Pallo on siis pitänyt nyt maalinsa koskemattomana jo hurjat 450
minuuttia putkeen.
Koko K-Pallon joukkue jaksoi vääntää ja taistella esimerkillisesti loppuun asti,
vaikka osalla porukasta painoi jo varmasti jaloissa. Etenkin koko puolustuslinja
ja viimeisenä lukkona maalivahti Tomi Tirri näyttivät miksei K-Palloa vastaan
ole maaleja tehty pitkään aikaan.
takaisin
|