|
Ottelu pelattiin Santahaan hiekkakentällä ja
kentän epätasaisuuden
vuoksi oli molemmilla joukkueilla aluksi vaikeuksia pitää syötöissään pallo
maassa. Varsinaisia maalipaikkoja ei ensimmäisen vartin aikana nähtykään, mutta
sitten alkoi tapahtua. Ottelun 20. minuutilla Sauli Kolehmainen karkasi Tomi
Gronoffin esityöstä yksin läpi ja niittasi pallon varmasti Rytimäen maaliin.
Vain viisi minuuttia tästä ja Gronoff ja Kolehmainen pelasivat Aku Joki-Erkkilän
yksin läpi, joka sijoituskehotuksista huolimatta pommitti pallon tolpan kautta
Rytimäen maalin etuyläkulmaan. Ja jälleen vain minuuttia myöhemmin K-Pallon
keskikentän riistosta Sauli Kolehmainen syötti Tomi Gronoffille, joka huomasi
Rytimäen maalivahdin seikkailevan kaukana maaliltaan ja veti tyylikkään roikun
yli maalivahdin ja lisäsi K-Pallon johdon jo 0-3:een.
Lisäksi Saku-Petteri Uunilalla oli Tomi Gronoffin esityöstä loistava paikka
lisätä johtoa vieläkin suuremmaksi, mutta viimeistely ontui ja näin tauolle
mentiin K-Pallon mainiossa 0-3 johdossa.
Toisella puoliajan alussa K-Pallo jatkoi rynnistystään, mutta maalinteossa
onnistumatta. 55. minuutilla tapahtui sitten jotain merkillistä sangen sekavan
tuomarityöskentelyn seurauksena. K-Pallon puolustuspäässä tilanne liputettiin
paitsioksi, jonka tuomari jätti viheltämättä. K-Pallon maalivahti Tomi Tirri
lähti maaliltaan antamaan vapaapotkua pallo käsissään ja kun hän ylitti
rangaistusalueen rajan vihelsi tuomari vapaapotkun Rytimäkeläisille. K-Pallon
pelaajien protestoidessa ja ihmetellessä pääsi RyPK-84:n pelaaja potkaisemaan
vapaapotkun täysin vapaasti K-Pallon tyhjään maaliin ja näin tilanne oli 1-3.
Tämän jälkeen K-Pallo painosti hurjasti ja erikoistilanteitakin tuhrittiin
oikein urakalla. Muun muassa Saku-Petteri Uunilalla oli parikin tilaisuutta
lisätä K-Pallon johtoa ja lisäksi Aku Joki-Erkkilä pääsi pommittamaan vapaasti
viidestä metristä, mutta valittettavasti ratkaisu suuntautui yhtä monta metriä
yli maalin.
Kesken K-Pallon painostuksen Rytimäen jatkuva paidasta repiminen kantoi
hedelmää, kun Saku-Petteri Uunila ei päässyt pääpalloon ja oikealta laidalta
kirmannut Rytimäen pelaaja pääsi etenemään ja potkaisi tylysti kärkkärillä
pallon maaliin ohi Tomi Tirrin. Enempää maaleja ei ottelussa kuitenkaan nähty ja
näin K-Pallolle jälleen kolme pistettä hieman kehnosta toisesta puoliajasta
huolimatta.
K-Pallon joukkueesta erottuivat hullun lailla raatanut Tomi Gronoff, pienestä
flunssasta huolimatta keskikenttää dominoinut Sauli Kolehmainen ja
puolustuksessa varmasti pelannut topparipari Miika Heikkilä ja Mikko Laitala.
takaisin
|