|
Huikeaan syysvireeseen yltynyt Kalajoen Pallo
nappasi, ehkä kauden makeimman voittonsa nappaamalla täydet vieraspisteet
IV-divisioonan
kärkipaikkaa pitäneeltä KUF:ilta (Kolppi) lukemin 1-2 (1-1).
Viileässä säässä käyty ottelu oli alusta asti tasaista vääntöä, joskaan K-Pallon
erinomaisesti toiminut puolustus ja keskikenttä, eivät päästäneet KUF:ia
vaarallisiin maalintekopaikkoihin. Toisaalta myös
KUF:in puolustus onnistui pitämään K-Pallon yksinäisen kärkimiehen Saku-Petteri
Uunilan maalinteko yritykset kurissa ja näin ottelussa edettiin tasaisissa
merkeissä aina 25. minuutille asti, jolloin KUF:in puolustaja puski Miika
Heikkilän pitkän sivurajaheiton omaan maaliin
Sami Vaapon häiritessä tilanteessa oivallisesti. |
 |
|
KUF:in tasoitus nähtiin kuitenkin jo kymmenen minuutin kuluttua, kun KUF:in
hyökkääjä pääsi tyylikkään kuvion jälkeen siirtämään pallon melko vapaasti
K-Pallon maaliin. Näissä tasalukemissa mentiin myös puoliajalle.
Toisella puoliajalla K-Pallon puolustusvoittoinen peli toimi vielä paremmin mitä
ensimmäisellä, eikä vastustajaa päästetty kertaakaan yrittämään maalintekoa
rangaistusalueen sisäpuolelta. K-Pallo sen sijaan vyörytti tilanteita
vastustajan maalille. Etenkin Miika Heikkilän pitkät sivurajaheitot olivat
myrkkyä KUF:in
puolustukselle. Myös muista erikoistilanteista joukkue loi vaarallisia
maalipaikkoja. Muutamaan kertaan K-Pallon pelaajat kaadettiin, jopa
painimaisin-ottein kentän pintaan vastustajan rangaistusalueella, mutta
salliva tuomarilinja piti lukemat 1-1:ssä.
80. minuutilla nähtiin kuitenkin ratkaisu, kun Matias Mustikkaniemen vapari
pomppasi ulos Matti Mäkitalolle, jonka hämmentävän ovelasta valelaukauksesta
pallo pomppi topparitorni Mikko Laitalalle, joka pommitti lähietäisyydeltä
kauden avausmaalinsa. Maalipaikkoihin nähden K-Pallolle ansaittu johtomaali.
KUF aloitti vielä takaa-ajonsa, joka kuitenkin tyrehtyi alkuunsa, kun 85.
minuutilla KUF:in pelaaja tönäisi jo vihelletyn rikkeen jälkeen Miika Heikkilän
kaksin käsin kentän pintaan, josta seurauksena KUF:in pelaajalle suora punainen
kortti ja ulosajo.
Tämän jälkeen kentällä alkoi olla tilaa ja K-Pallo karkasikin muutamaan
vastahyökkäykseen, joista vaarallisin oli Saku-Petteri Uunilan ja Jaarli
Järvisen seinäsyöttelemä tilanne. Järvisen veto kuitenkin suuntautui
harmittavasti noin kahdeksantoista ja puoli senttiä yli maalin.
Lisämaaleja ottelussa ei enää nähty ja neljän minuutin lisäajan jälkeen
K-Pallo saikin kovaäänisesti tuulettaa, ehkä kauden maukkainta voittoaan.
K-Pallon joukkue pelasi kokonaisuutena loistavasti ja erityisesti
keskikentällä lähes kaikki pääpallot vienyt Sami Vaappo ja
laitalinkkeinä viilettäneet Marko Mankinen ja Jaarli Järvinen yltyivät
vielä kauden lopun lähentyessä esittämään kauden parhaita otteitaan.
takaisin
|