|
Vartin pelin jälkeen K-Pallo sai vapaapotkun noin 25 metristä, jonka Sauli
“Salenko” Kolehmainen niittasi tyylikkäästi PeFF maalin yläkulmaan, vastustajan
maalivahdin haroessa tyhjää.
Tämän maalin jälkeen peli kääntyi yhä enemmän K-Pallolle ja palloa siirreltiin
hyvinkin näyttävästi. Sauli Kolehmaisesta oli kehkeytymässä illan hahmo, kun
K-Pallo sai 30. minuutilla kulmapotkun, jonka Salenko laukoi suoraan maaliin
PeFF
maalivahdin käsien kautta. Ensimmäisen puoliajan viimeinen vartti oli K-Pallon
hallintaa, mutta lisämaaleja ei kuitenkaan nähty ja näin tauolle mentiin
K-Pallon
kutkuttavassa 0-2 johdossa.
Toiselle puoliajalle saapui sisuuntunut PeFF, joka hallitsikin toista puoliaikaa
suvereenisti, K-Pallon pelaajien epäonnistuessa lähes kaikessa. Toki K-Pallon
epäonnistumisiin vaikutti myös sangen epäonnistunut tuomarityöskentely.
PeFF vyörytti tilanteita K-Pallon maalille ja saikin kavennuksen aikaan 61.
minuutilla, kun kulmapotkun jälkitilanteesta pääsi PeFF:in hyökkääjä pistämään
pallon maaliin karkean merkkausvirheen seurauksena. Kavennuksen jälkeen PeFF:in
myllytys vaan koveni entisestään ja K-Pallo joutui täysin vastaantulijan
rooliin. Tasoitus syntyi vain kuusi minuuttia ennen ottelun loppua, kun jälleen
merkkausvirheen seurauksena pääsi PeFF:in pelaaja siirtämään pallon
lähietäisyydeltä ohi K-Pallon hyvin pelanneen maalivahti Tomi Tirrin.
PeFF sai pallon vielä kolmannenkin kerran maaliin, mutta avustava erotuomari
tuomitsi tilanteen paitsioksi ja näin K-Pallo sai pitää yhden pisteen tuliaisena
Pedersörestä, ottelun päättyessä tasalukemiin 2-2.
K-Pallosta erottuivat vakuuttavia otteita maalilla esittänyt Tomi Tirri ja
keskikenttää ensimmäisellä puoliajalla dominoinut Sauli Kolehmainen.
takaisin
|